Neiti Kesäheinä

Kesäkuu lähenee jo loppuaan ja heinäkuu kolkuttelee ovelle. Sehän tarkoittaa monelle loman alkua. Juuri eilen kävin toivottamassa vanhemmilleni hyvää lomaa ja kiikutin heille koirani, joka lähtee myös nauttimaan mökkilomasta. Mahtaakohan koirakin nyt huokaista helpotuksesta, kun ei tarvitse herätä seitsemältä joka aamu? Mökillä joutuu kyllä vartioimaan enemmän kuin kotona, joten sikäli se voi kokea joutuvansa nyt kesätöihin.

Mietippä jos saisit lomailla koko kesän. Olen monta kertaa lounastunnilla katsellut kadehtien pitkästä kesälomasta nauttivia huolettomia pikku koululaisia, jotka leikkivät kavereiden kanssa pihalla ja käyvät välillä ostamassa jätskiä lähikaupasta. Olisi varmaan pitänyt ryhtyä opettajaksi, niillähän on pitkä loma. Tai vielähän tässä ehtii. Mitähän minä voisin opettaa..? Viestintää? Sosiaalista mediaa? Taitavat nykykoululaiset olla uusimmista digitaalisen median villityksistä paljon paremmin perillä kuin minä. Toisaalta olen myös pohtinut vapaan taiteilijan uraa. Saisi olla lomalla juuri silloin, kun huvittaa! Tarvitsisi enää vain löytää rikas mies, joka pitäisi yllä riittävää elintasoa.

No mutta, olen oikein innoissani ja iloinen siitä muutamankin viikon lomasta, joka häämöttää jo edessäpäin. Kun muistaa pyhittää viikonloput rentoutumiselle ja kesästä nauttimiselle, ei pidempää breikkiä edes ihan välttämättä tarvitse.

Oikein ihanaa ja lämmintä lomaa kaikille, jotka nyt jättävät työmaan taakseen ja suuntaavat laitureille loikoilemaan! Syökää grilliruokaa, käyttäkää aurinkorasvaa ja tehkää edes yksi kukkaseppele. Me, jotka lomailemme vähän myöhemmin, jäämme pitämään putiikkia pystyssä.

Terv. Neiti Kesäheinä

Työn sairaat "sankarit"

Teillä lukijoilla alkaa varmaa pikkuhiljaa olla minusta sellainen kuva, että en tee muuta kuin valitan. Ei pidä paikkaansa! Olen oikeasti tosi positiivinen ihminen, mutta purnattavista aiheista on vaan hauskempi kirjoittaa, kuin siitä, miten kaunis päivä tänään on (on muuten tosi kaunis!). Niinpä aion tänäänkin vähän valittaa.

Kerronpa tarinan. Muutama viikko takaperin valmistelin suurella innolla todella kovasti odotettua mökkireissua. Ruokalista oli valmiina ja auto lainattu. Piti vain vielä jaksaa yksi työviikko, ennen pitkää viikonloppua.

Alkuviikon palaverissa yksi osanottajista köhi ja niisti oikein antaumuksella. En kiinnittänyt asiaan kummemmin huomiota. Muutama päivä myöhemmin toinen henkilö tästä samasta porukasta alkoi köhiä ja niistää. Myös  kolmas alkoi valitella huonoa oloa ja kurkkukipua.

Torstaina iltapäivällä alkoi kurkkuni tuntua karhealta, palelin ja sain kylmiä väreitä. Flunssalääkkeiden voimalla lähdin kuitenkin mökkireissulle. Hartaasti odotettu viikonloppu meni pääasiassa köhien ja niistäen viltin alla...

Miksi ihmiset eivät voi jäädä kotiin ollessaan kipeitä? Miksi pitää leikkiä sankaria toisten kustanuksella ("ei tää oo mitään, pikku flunssa", "minähän en sairaslomaa ole koskaan pitänyt, enkä pidä", "minä olen niin kiireinen, että en ehdi sairastaa")? Kukaan ei ole korvaamaton. Yksikään firma ei kaadu yhden henkilön muutaman päivän sairaslomaan. Tai jos meinaa kaatua, on oltava etätyömahdollisuus. Kellään ei ole oikeutta tulla sairastuttamaan koko työporukkaa. Siinä kärsii lopulta paitsi monen ihmisen työpanos, myös hyvin mahdollisesti heidän perheensä, kun tauti leviää kotona. Yritykselle on varmasti parempi, että yksi henkilö sairastaa muutaman päivän kotona, kuin että hän raahautuu puolikuntoisena töihin, tekee puolella teholla töitä ja lopputuloksena kymmenen muuta sairastuu.

Erityisen inhottavaa on sairastua juuri viikonlopuksi tai lomalla. Kukaan ei halua viettää kesäviikonloppua sängyn pohjalla niistäen. Joten pliis, flunssan iskiessä, hoitakaa itsenne kuntoon, älkääkö taruttako muita!

Viivi toivottaa kaikille kaunista ja flunssavapaata kesäviikonloppua!

Salasanaviidakko

Aloitinpa aamuni sitten vaihtelemalla salasanoja useampaankin nettipalveluun. Syynä oli tietysti LinkedIn-verkkopalvelun salasanavuoto. Ja koska olen juuri sitä ei-tietoturvallista tyyppiä, joka käyttää samaa salasanaa suunnilleen joka paikassa, jouduin tekemään vähän isomman vaihtosavotan.

Oikeaoppisestihan joka paikkaan pitäisi olla eri salasana. Äkkiseltään laskettuna tarvitsisin siis vähintään viisitoista eri salasanaa. Kaikissa pitäisi tietysti olla isoja kirjaimia, pieniä kirjaimia ja numeroita. Helppo homma! Äidin tyttönimi ja syntymävuosi, ensimmäinen lemmikki ja sen paino, ensimmäinen kesätyöpaikka ja vuosi... Aaagh! Mitenkäs ihmeessä nämä pitäisi sitten muistaa? Eikö joku nerokas ihminen nyt voisi keksiä tähän jonkun ratkaisun? Pliis!

Tästä salasanaviidakosta tuli mieleen toinen, hieman saman tyyppinen ongelma. Joka ikisellä putiikilla ja liikeketjulla on oma kantiskorttinsa. Onhan ne ihan kivoja. Omistan ihan mielelläni sellaisten paikkojen kortin, joissa käyn niin usein, että siinä on edes jotain järkeä. Ja jos asioi liikkeessä, jonka kantiskorttia ei vielä omista, joutuu vähän väliä kuuntelemaan mainospuheen klubiin liittymisestä ja kuinka sen voi tehdä just tässä nyt hirveen kivasti ja nopeesti. Helpompaa antaa osoitetiedot ja ottaa kortti vastaan, kuin kuin kuunnella sama litania joka kerta.

Mutta siis, eikö näille kantiskortellekin voisi keksiä jonkun fiksumman systeemin? Tänä elektroniikan luvattuna aikana? Minulla on pieni sievä lompakko, joka justiinsa mahtuu pieneen sievään käsilaukkuun. Ei sinne mahdu kahtakymmentä eri korttia!

Jos joku ideanikkari nyt inspiroitui keksimään jonkun innovaation näiden asioiden helpottamiseksi ja rikastuu miljonääriksi, voi minuun ottaa vapaasti yhteyttä koska vaan vinkkipalkkion lahjoittamiseksi.

P.s. Voiten sivuilla voi kanssa vinkata ja tienata!

Firman bileet

Kesäjuhlat, virkistyspäivän jatkot, pikkujoulut... Monissa yrityksissä juhlitaan useita kertoja vuodessa. Monta mahdollisuutta paitsi heittää muodollisuudet nurkkaan ja luoda yhteishenkeä, myös juoda se kuuluisa yksi lasillinen liikaa ja nolata itsensä... Pienessä (ja erityisesti vähän isommassa) huppelissa asioilla on tapana kärjistyä. Kivoja työkavereita halaillaan ja ylistetään ja hehkutetaan yhteisiä saavutuksia, ikävämmille tyypeille saattaa tulla avauduttua turhankin suorasukaisesti.

Omat mokani ovat ihme kyllä rajoittuneet aika pieniin asioihin. On tullut lörpöteltyä liikaa ja typeriä juttuja. Olen kaatanut punaviinit mekolle, pussannut työkaveria ja laulanut karaokea. Mutta kuten

Maria Tojkanderin Talouselämään muutama vuosi sitten kirjoittamassa jutussa "Mokasitko - älä selitä liikaa" todetaan, ei kukaan tällaisia pikkujuttuja jälkeenpäin muistele. Kaikilla on ne omat mokansa huolehdittavana. 

 

Ehkä pahin moka, jota olen itse joutunut todistamaan, tapahtui eräissä pikkujouluissa. Siinä vaiheessa, kun olimme siirtymässä baariin, alkoi perheellinen kollegani vonkaamaan minulta läheisyyttä. Yh! Tuollaista en helposti unohda ja täytyy sanoa, että kunnioitus kyseistä henkilöä kohtaan meni.

Juhlien tiimellyksessä olen kohdannut jonkin verran muitakin turhia lähestymisyrityksiä, todistanut sitä, kun pomot tanssivat pöydillä kravatit otsalla ja rauhoitellut uhkaavaksi käynyttä riitatilannetta. Erityisesti nuorempana ilmaisen viinan bileet olivat melkoinen ansa. Veikkaan, että sama koskee myös niitä vanhempia perheellisiä ihmisiä, joille firman bileet ovat niitä harvoja iltoja vuodessa, kun pääsee kunnolla viihteelle.

Parhaimmillaanhan firman bileet eivät ole mitään ördäämistä, vaan ihanaa yhdessäoloa ja yhteishengen nostattamista. Eräässä työpaikassa aloitin juuri sopivasti muutamaa viikkoa ennen virkistyspäivää. Jännitin tottakai ihan uuden porukan kanssa päivän viettämistä (muualla, kuin toimistolla). En kuitenkaan olisi voinut parempaa aloitusta saada. Mikäs sen hienompaa, kuin tutustua uusiin työkavereihin sienimetsällä ja sen jälkeen saunan ja muutaman siiderin saattelemana. Olen sellainen tyyppi, että haluan työkavereiden nimenomaan olevan tietynlaisia "kavereita" ja haluan jutella työpaikalla muustakin, kuin töistä. Siinä vaiheessa, kun tuoreet kollegat alkoivat kysellä henkilökohtaisia ja korvia punastuttaviakin kysymyksiä (hyvällä huumorilla totta kai), tiesin viihtyväni uudella työpaikalla erinomaisesti.

Onko arvon lukijakunta mokaillut bileissä tai todistanut työkaverin toilailuja? Jaettaanpa perjantain kunniaksi niitä muillekkin viihdykkeeksi!