Tänään muutaman päivän kestänyt ihanan kirpeä talvisää vaihtui taas kostean kylmäksi räntäsateeksi. Katselin ikkunasta ulos, keitin ison kupin kanelilla maustettua kahvia ja olin ihan hirveän tyytyväinen, että sain jäädä kotiin tekemään töitä. Kotitoimisto on päivän sana, erityisesti talvisessa Suomessa.
Mutta vaikka pimeänä ja sateisena talviaamuna on ihana jäädä oman keittiönpöydän ääreen työskentelemään mukavissa, kulahtaneissa kotivaatteissa, en haluaisi tehdä sitä joka päivä. Hyvästä työyhteisöstä saa energiaa ja inspiraatiota! Ja seuraa. En mitenkään jaksaisi istua kaiket päivät yksin kotona tekemässä töitä. Hei, yksinään on tylsä valittaa, kuinka on taas ihan vääränlainen sää ja työt junnaavat, tai pohtia mitä söisi lounaaksi ja missä. Yksinään on myös tylsä riemuita onnistumisista, eikä kukaan riennä apuun, kun revit rutistuneita papereita tukkeutuneesta tulostimesta. Työyhteisö on ainutlaatuinen sosiaalinen yhteisö, jossa jaetaan eri asioita ja eri tavalla, kuin perheen tai ystävien kesken.
Aikoinaan olin töissä eräässä yrityksessä osastolla, jossa oli vain naisia. Tämä työyhteisö oli poikkeus; olisin nimittäin hyvin paljon mieluummin istunut kaiket päivät vaikka yksin siivouskopissa tekemässä töitä, kuin siinä toimistossa. En edes riittävän hyvin osaa kuvailla sitä negatiivisuuden vuolasta virtaa, joka siinä yhteisössä velloi päivästä toiseen. Enkä väitä, että syy oli siinä, että toimistossa oli vain naisia. Väitän vain, että se yhteisö olisi parantunut muutalla miehellä.
Hyvästä työyhteisöstä saa energiaa ja inspiraatiota, huonosta saa masennuksen, tai ainakin pahan mielen. Lukuisista työpaikoistani huolimatta tämä oli yksittäistapaus ja muutoin olen saanut nauttia ihanista työkavereista.
Niin ja hei. Sen lisäksi, että siellä työpaikan oikealla toimistolla on seuraa ja inspiraatiota ja tukea, sinne saa myös pukeutua. Oikeasti, jos tekisin kaiket päivät kotona töitä, kulkisin aina rönttöisissä kotivaattessa (kyllä, käyn niissä myös kaupassa) tai saliverkkareissa! Mutta tästä työpukeutumisesta riittääkin juttua sen verran, että taidan omistaa sille ihan oman kirjoituksen myöhemmin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti