No niin, myönnetään. Vaikka olen perusluonteeltani hyvin positiivinen ja sosiaalinen, aiheuttaa stressi ja väsymys välillä tuntemuksia, joita voitaisi lienet kutsua jopa lähes ihmisvihaksi. Miten se sitten ilmenee?
Istun iltapäivällä täpötäydessä metrossa menossa palaveriin. Kiire ja väsyttää. Vieressäni istuu mies, joka ryystää räkää nenäonteloidensa kautta nieluun. Yököttää ja kihisen halusta huutaa: "LOPETA!".
Istun junassa menossa kohti kotia pitkän päivän jälkeen. Olen aivan uupunut ja haluan mielelläni vain istua napit korvilla kuuntelemassa musiikkia ja katsella maisemia. Eteeni tulee hymyilevä mies, joka alkaa juttelemaan. Pakkohan siinä on laittaa musiikit pois päältä ja kuunnella, mitä toisella on asiaa. Käy ilmi, että herra on siinä ihan vaan tutustumistarkoituksessa. Tunnen itseni epäkohteliaaksi ja juntiksi, kun en millään jaksaisi jutella ja yritän lopettaa keskustelun hienovaraisesti.
Suuntaan Rautatieasemalta metrolle. Matkalla tekee mieli pamauttaa laukulla jokaista, joka:
a.) puhuu kännykkäänsä, eikä tokikaan pysty samalla seuraamaan ympäröivää maailmaa, vaan meinaa kävellä päälleni
b.) jää liukuportaiden eteen pyörimään ja ihmettelemään, että mennäkkö vai eikö mennä
c.) yrittää työntää käteeni jotain mainosviestiä tai julistusta kantavaa lippusta ja lappusta
Toisaalta myönnän, että olen itsekkin varmaan monelle se verenpainetta nostattava tekijä. Tykkään nimittäin usein syödä aamupalaa tai välipalaa junassa ja välillä tulee myös meikattua, kun on lähtenyt kiireessä liikkeelle. Nämähän ovat niitä asioita, joista moni on myöntänyt ärsyyntyvänsä.
Kännykkään puhujista en vaivaannu ja juttelen kyllä itsekkin sujuvasti vaikka ruuhkabussissa, jos joku sattuu soittamaan. Itseasiassa minussa on sen verran uteliasta urkkijaa, että jään helposti kuuntelemaan mielenkiintoisen kuuloisia puheluita ja yritän päätellä mielessäni, mistä on kyse. Juoruilette siis julkisissa liikennevälineissä omalla vastuullanne: saatatte joutua Viivi Voiten keittiöpsykologian kohteiksi!
perjantai 25. toukokuuta 2012
torstai 17. toukokuuta 2012
Joko kohta on kesäloma?
Olipahan hieno peli eilen! En tosin ehkä keskittynyt siihen ihan niin tiiviisti, kuin olisi pitänyt. Rankka alkuviikko ja yhdet bileet painoivat silmäluomia, joten torkuin sohvalla suurimman osa ajasta ja havahduin silloin tällöin, kun selostajan ääni alkoi lähennellä eläimellisiä taajuuksia. Saatiinpahan nyt se tämänvuotinen "ilmaveivi" eli pelastava ihmeteko, jota voidaan näyttää loppuvuosi uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Eipä siinä, komea veto ja aika hyvä ajoitus.
Sohvatorkkuminen ei ilmeisesti riittänyt kuittaamaan kaikkia univelkoja, vaan nukuin sitten tänään aamulla oikein lahjakkaasti pommiin. Se viimeinen ja yli suunnitellun mennyt unitunti oli varsin vauhdikas. Näin hirveästi unia, joista yhdessä olin menossa naimisiin ihan väärän ihmisen kanssa ja toisessa pakoilin tallilla raivohullua hevosta. Pitäisikö näistä osata päätellä jotain?
No, nyt on vaatteet päällä ja meikit naamassa. Pitäisi vissiin lähteä töihin. Aamukahvi puuttuu vielä elimistöstä (ja sen huomaa), mutta taidan napata sen Rautatieasemalta mukaan, päivän ensimmäinen pysäkki on nimittäin Vantaalla. Ja tietysti perjantain päättää palaveri, jonka osaan jo vanhasta kokemuksesta sanoa venyvän turhan pitkälle iltaan... Alkaa kyllä huomata, että tämä daami olisi ihan valmis kesälomalle!
Sohvatorkkuminen ei ilmeisesti riittänyt kuittaamaan kaikkia univelkoja, vaan nukuin sitten tänään aamulla oikein lahjakkaasti pommiin. Se viimeinen ja yli suunnitellun mennyt unitunti oli varsin vauhdikas. Näin hirveästi unia, joista yhdessä olin menossa naimisiin ihan väärän ihmisen kanssa ja toisessa pakoilin tallilla raivohullua hevosta. Pitäisikö näistä osata päätellä jotain?
No, nyt on vaatteet päällä ja meikit naamassa. Pitäisi vissiin lähteä töihin. Aamukahvi puuttuu vielä elimistöstä (ja sen huomaa), mutta taidan napata sen Rautatieasemalta mukaan, päivän ensimmäinen pysäkki on nimittäin Vantaalla. Ja tietysti perjantain päättää palaveri, jonka osaan jo vanhasta kokemuksesta sanoa venyvän turhan pitkälle iltaan... Alkaa kyllä huomata, että tämä daami olisi ihan valmis kesälomalle!
torstai 10. toukokuuta 2012
Menisitkö töihin minne vaan?
Ylen A-talkissa kävi torstai-iltana kiivas keskustelu suomalaisesta työmarkkinasta. Erilaisia ajatuksia herätti erityisesti se, millaista työtä kenenkin pitäisi olla valmis ottamaan vastaan. Saako koulutettu ihminen odotella niitä oman alan töitä ja kuinka kauan? Pitäisikö nuoren, vasta työelämän portteja kolkuttelevan olla valmis menemään minne tahansa töihin? Mihin pisteeseen asti ihminen saa valita oman työpaikkansa ja kenties olla yhteiskunnan elätettävänä?
Silloin kun olin itse 16-17 -vuotias teini, meidän kaveriporukassa vallitsi mielestäni varsin erinomainen työmoraali. Riemusta hypittiin, jos kesätyöpaikka sattui jostain, ihan mistä vaan, aukeamaan. Toiset viettivät kesiä kitkemällä rikkaruohoja, toiset jakamalla postia, toiset pikaruokaloissa. Oman rahan ansaitseminen oli hienoa ja siihen pyrittiin.
Nyttemmin samat nuoret ovat kouluttautuneita ja lähestyvät kolmeakymppiä. Kaikki haluavat oman alan töitä ja paluu kaupan kassalle tulisi suurimmalla osalla kyseeseen vasta äärimmäisessä tilanteessa. Onko se väärin? Takana on vuosikausia opiskelua, kesätyöpaikkoja ja harjoittelupaikkoja, paljon töitä unelman eteen. Ja toisaalta faktahan on se, että joillekkin aloille yksinkertaisesti koulutetaan liikaa ihmisiä.
Suurena ongelmana tänä päivänä ovat nuoret, jotka ovat syystä tai toisesta menettäneet elämänhallintansa. Peruskoulun jälkeen jäädään ajelehtimaan, koska kukaan ei enää ohjaakkaan kädestä pitäen eteenpäin. Näiden nuorten nostaminen takaisin yhteiskunnan rattaisiin on varmasti suurempi ongelma, kuin koulutetut ihmiset, jotka eivät vielä ole valmiita luopumaan tavoitteistaan. Yhteiskunnalle on toki menetys, jos Suomessa koulutetut nuoret aikuiset lähtevät ulkomaille, koska täältä ei löydy haluttuja töitä.
Itse kyllä uskon, että reipas, oma-aloitteinen ja hyvä tyyppi pääsee ennen pitkää haluamalleen uralle. Joskus se voi toki loppujen lopuksi olla jotain ihan muuta, kuin mihin alun perin tähtäsi!
Silloin kun olin itse 16-17 -vuotias teini, meidän kaveriporukassa vallitsi mielestäni varsin erinomainen työmoraali. Riemusta hypittiin, jos kesätyöpaikka sattui jostain, ihan mistä vaan, aukeamaan. Toiset viettivät kesiä kitkemällä rikkaruohoja, toiset jakamalla postia, toiset pikaruokaloissa. Oman rahan ansaitseminen oli hienoa ja siihen pyrittiin.
Nyttemmin samat nuoret ovat kouluttautuneita ja lähestyvät kolmeakymppiä. Kaikki haluavat oman alan töitä ja paluu kaupan kassalle tulisi suurimmalla osalla kyseeseen vasta äärimmäisessä tilanteessa. Onko se väärin? Takana on vuosikausia opiskelua, kesätyöpaikkoja ja harjoittelupaikkoja, paljon töitä unelman eteen. Ja toisaalta faktahan on se, että joillekkin aloille yksinkertaisesti koulutetaan liikaa ihmisiä.
Suurena ongelmana tänä päivänä ovat nuoret, jotka ovat syystä tai toisesta menettäneet elämänhallintansa. Peruskoulun jälkeen jäädään ajelehtimaan, koska kukaan ei enää ohjaakkaan kädestä pitäen eteenpäin. Näiden nuorten nostaminen takaisin yhteiskunnan rattaisiin on varmasti suurempi ongelma, kuin koulutetut ihmiset, jotka eivät vielä ole valmiita luopumaan tavoitteistaan. Yhteiskunnalle on toki menetys, jos Suomessa koulutetut nuoret aikuiset lähtevät ulkomaille, koska täältä ei löydy haluttuja töitä.
Itse kyllä uskon, että reipas, oma-aloitteinen ja hyvä tyyppi pääsee ennen pitkää haluamalleen uralle. Joskus se voi toki loppujen lopuksi olla jotain ihan muuta, kuin mihin alun perin tähtäsi!
torstai 3. toukokuuta 2012
Jääkiekkoa ja erikoisia uravalintoja
Vappu oli ja meni, ainakin Helsingissä saatiin juhlia ihan mielettömän ihanissa ilmoissa! Toivottavasti kaikilla oli mukavaa ja töihinkin pääsitte kunnialla keskiviikkona (jos ette olleet niitä onnellisia, jotka pitivät pidemmän loman). Seuraavaksi työmoraalia alkavat syödä tänään starttaavat jääkiekon MM-kisat. Meinaatteko seurata? Mites ne työajalle osuvat matsit; livistättekö myöhäiselle lounaalle, vai yritättekö ylipuhua pomon, että telkkaria saisi pitää päällä? Muistan, että ala-asteella meillä oli tosi urheiluhullu opettaja. Hän arvosti erityisesti hiihtoa ja yleisurheilua. Saatiin katsoa kouluajalla kaikki arvokisat, joissa suomalaiset olivat mukana.
Viime kevään jääkiekkofinaali jäi kyllä elävästi mieleen ja oli tosi hieno kokemus. Tänä vuonna omaa kisojen seuraamista häiritsee ensinnäkin hirvittävä kiire muiden juttujen kanssa ja se, että Mertarannan selostukset taitavat kuulua vaan jossain maksukanavalla... Nyyh.
On siinäkin kuulkaa erikoinen ura miehellä. Siis Mertarannalla. Peruskoulun opettajaksi opiskellut mies päätyy Suomen kansan viralliseksi urheiluselostajaksi. Hiljattain luin jostain lehdestä myös toisesta mieleen jääneestä erikoisesta urasta. Kyseessä oli nainen, joka keksii nimet Lumenen meikkituotteille. Tiedättehän, kun kaikilla Lumenen huulipunilla, kynsilakoilla jne. on nimet, tyyliin "Kesäheila" tai "Aamurusko". Jos joku sattuu muistamaan, missä lehdessä tämä juttu oli, niin vinkatkaapa. Olisi mielenkiintoista tarkistaa, paljonko tämä nainen oli jo tähän mennessä niitä nimiä keksinyt. Se oli nimittäin jotain aika uskomatona. Ottaen vielä huomioon, että nimet saivat olla vain tietyn kirjainmäärän mittaisia.
Näiden kanssa samaan sarjaan menee mielestäni muuten myös ura maistelijana. Televisiossa pyörii erään kahvimerkin mainos, jossa maistelija (tai laatutarkkailija, tai mikä se virallinen titteli onkaan) kertoo eri kahvilaaduista. Aina mainoksen nähdessäni mietin, että on siinäkin ihminen ajautunut erikoiselle uralle. Toiset ovat kirjanpitäjiä ja sihteereitä, toiset keksivät meikeille nimiä ja maistelevat kahveja. Olisi muuten varmaan aika turmiollista toimia vaikka Fazerilla maistelijana. Ainakin näin bikinikauden lähestyessä. Mitä jos joku olisikin niin hyvää, että ei vaan voisi lopettaa sitä maistelua?
Viime kevään jääkiekkofinaali jäi kyllä elävästi mieleen ja oli tosi hieno kokemus. Tänä vuonna omaa kisojen seuraamista häiritsee ensinnäkin hirvittävä kiire muiden juttujen kanssa ja se, että Mertarannan selostukset taitavat kuulua vaan jossain maksukanavalla... Nyyh.
On siinäkin kuulkaa erikoinen ura miehellä. Siis Mertarannalla. Peruskoulun opettajaksi opiskellut mies päätyy Suomen kansan viralliseksi urheiluselostajaksi. Hiljattain luin jostain lehdestä myös toisesta mieleen jääneestä erikoisesta urasta. Kyseessä oli nainen, joka keksii nimet Lumenen meikkituotteille. Tiedättehän, kun kaikilla Lumenen huulipunilla, kynsilakoilla jne. on nimet, tyyliin "Kesäheila" tai "Aamurusko". Jos joku sattuu muistamaan, missä lehdessä tämä juttu oli, niin vinkatkaapa. Olisi mielenkiintoista tarkistaa, paljonko tämä nainen oli jo tähän mennessä niitä nimiä keksinyt. Se oli nimittäin jotain aika uskomatona. Ottaen vielä huomioon, että nimet saivat olla vain tietyn kirjainmäärän mittaisia.
Näiden kanssa samaan sarjaan menee mielestäni muuten myös ura maistelijana. Televisiossa pyörii erään kahvimerkin mainos, jossa maistelija (tai laatutarkkailija, tai mikä se virallinen titteli onkaan) kertoo eri kahvilaaduista. Aina mainoksen nähdessäni mietin, että on siinäkin ihminen ajautunut erikoiselle uralle. Toiset ovat kirjanpitäjiä ja sihteereitä, toiset keksivät meikeille nimiä ja maistelevat kahveja. Olisi muuten varmaan aika turmiollista toimia vaikka Fazerilla maistelijana. Ainakin näin bikinikauden lähestyessä. Mitä jos joku olisikin niin hyvää, että ei vaan voisi lopettaa sitä maistelua?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)