Meillä Voitella on kovasti puhuttu siitä, miten työnhakijoita pitäisi valmentaa työhaastatteluihin ja ylipäätään työnhakuun. Asialla on toki myös toinen puoli: millä valmiuksilla työnantajat haastattelevat hakijoita? Tätä aloin tänään pohtia enemmänkin.
Minun nähdäkseni työhaastattelu on tilanne, jossa hakija yrittää myydä omat kykynsä yrityksen käyttöön. Haastattelijat puolestaan pyrkivät löytämään yritykselle sopivaa työvoimaa JA samalla myymään yrityksen potentiaaliselle kandidaatille, eikö? Vaikka työnhakija on hakenut jotain tiettyä paikkaa, eihän se tarkoita sitä, että hän on täysin varauksetta valmis aloittamaan siellä työskentelyn. Mikäli haastattelijat antavat yrityksestä huonon kuvan, saattaa kandidaatti päättää kiikutaa talenttinsa johonkin mukavampaan firmaan.
Kuten olenkin aiemmin todennut, olen ehtinyt puuhata monenlaista elämäni aikana. Monenlaisen puuhaaminen on vaatinut myös monenlaisia työhaastatteluita. Oi kyllä, niitä on ollut monenkirjavia. Osa työhaastatteluista on jäänyt hyvin positiivisesti mieleen, vaikka en olisi paikkaa saanutkaan. Osa sitten on jäänyt mieleen, noh, vähän vähemmän imartelevasssa mielessä. Kerroinkin jo aiemmin vaatetusalan liikkeestä, josta minut käännytettiin "liian hippimäisenä". Eräs toinen haastattelu jäi mieleen jäätävästä tunnelmasta. Kukaan ei tainnut hymyillä kertaakaan sen jälkeen, kun olimme astuneet neuvotteluhuoneeseen. Kaksi haastattelijaa tuijotti minua pistävästi ja esitti kysymyksiä asenteella: ethän sinä näitä hommia kuitenkaan osaa. Jostain kumman syystä en lähtenyt enää haastatteluiden toiselle kierrokselle, vaan valitsin toisen paikan. Eräs haastattelijaherra alkoi heti kättelyn jälkeen kärkkäästi kritisoimaan aiemmassa työpaikassa tekemiäni töitä. Olin jo lähes valmis poistumaan koko tilanteesta, mutta halusin nähdä homman loppuun. Vartin sättimisen jälkeen hän totesi, että oli vain testannut miten osaan ottaa kritiikkiä vastaan. Kuulemma asiakkaiden varalta. Mielenkiintoinen ja yllättävä taktiikka kyllä, mutta itse ainakin suhtaudun huomattavan erilailla hankaliin asiakastilanteisiin ja tilanteisiin, jossa ventovieras ihminen, ehkä mahdollinen työnantaja, haukkuu minua. Tyylinsä kullakin.
Työhaastattelutilateesta lähtee esimiehen ja alaisen suhteen luominen. Ja yrityksen ja työntekijän suhteen luominen. Reiluun esimieheen, jonka kanssa on suhteellisen samalla aaltopituudella, on huomattavasti helpompi sitoutua. Ja hyvästä sitoutumisesta puolestaan seuraa liuta muita hyviä asioita. En tarkoita, että työhaastatteluissa pitäisi pelata lautapelejä ja syödä jäätelöä, kandidaatit on toki hyvä pistää vähän tiukillekkin, jotta todellinen luonto paljastuu. Mutta silti, kyse ei ole vain siitä, millaisen kuvan työnantaja saa hakijasta, vaan myös toisinpäin.
Onkos Viivin kuulijakunnalla kamalia haastattelumuistoja? Kertokaa ihmeessä myös haastattelijan näkökulmasta! Tai olinko muuten tässä pohdinnassa mielestänne ihan hukassa vai asian ytimessä?
Rentouttavaa viikonloppua (mihin nämä viikot katoaa?)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti