Tänään on känkkäränkkäpäivä. Kaikki ihmiset ja kaikki asiat ärsyttävät. Sopivasti tähän mielentilaan törmäsin Taloussanomien sivuilla artikkeliin, jossa käsitellään ulkonäön vaikutusta työnhakijan mahdollisuuksiin saada töitä.
Juu, olen sitä mieltä, että ihmisen on ihan oman henkisen hyvinvointinsa takia hyvä pitää jotakuinkin huolta myös siitä fyysisestä puolesta. Liikunta, siistit vaatteet ja puhdas tukka kohottavat kummasti mielialaa. Ja sinne työhaastatteluun (ja muutenkin työelämässä) puetaan asialliset vaatteet, harjataan tukka ja laitetaan vähän meikkiä (kyllä, mieskin voi peittää ne mustat silmänaluset ja finnit). Meitä on tässä maailmassa kuitenkin moneen lähtöön ja vastustan suuresti sitä kauneuskäsitystä, erityisesti vartalokuvaa, jota media meille päivittäin tuputtaa. Erityisesti kritisoisin sitä, että se kuva koskee erityisesti naisia. Se luo epätasa-arvoa.
Miehethän tunnetusti tulevat vanhemmiten vain karismaattisemmiksi, heillä sopii olla vähän harmaata hiuksissa ja uurteita kasvoissa, eikä sen nyt ole niin justiinsa, jos vatsaan on päässyt kertymään pikkuisen ylimääräistä vuosien varrella. Naiset sen sijaan... Heidän tulee tehdä kaikkensa, jotta vuodet eivät näkyisi. Mitä sitten jos olet synnyttänyt neljä lasta, ei se ole mikään tekosyy muutamalle vatsamakkaralle.
Palaisin tässä kohtaa Taloussanomien artikkeliin ja siihen, mistä tämä ärsytys sai alkunsa. Artikelissa nimittäin todetaan, että: "Lihavuus voi olla iso miinus työmarkkinoilla, etenkin naisille." Siellä myös kerrotaan tutkimuksista, jotka ovat osoittaneet lihavuuden vaikuttavan etenkin naisten menestykseen ja mahdollisuuksiin saada töitä. No juuri näin. Miehen liikakilot siis hyväksytään helpommin, kuin naisen. Voihan sanonko mikä...
Käsittääkseni ei ole mallien lisäksi kovin montaa ammattiryhmää, jossa rasvaprosentti olisi jotenkin kriittinen tekijä. Enkä nyt sitten puhu sairaalloisen lihavista ihmisistä, joilla kilot todella häiritsevät normaalia elämää. Ylipainoon voi olla paljo syitä ja se voi olla väliaikaista. Ymmärrän, että töihin halutaan terveitä ja vetreitä ihmisiä, joiden ajatellaan aiheuttavan vähemmän terveyskuluja. En kuitenkaan niele sitä, että mies saa ne läskinsä helpommin anteeksi kuin nainen.
Tehkää naiset palvelus. Hankkiutukaa pomoiksi ja uudistakaa tämä työkulttuuri, jossa naisen ulkonäöllä on jotain tekemistä pätevyyden kanssa. Eli johtopaikkoihin päteviä naisia ja sihteereiksi ja assareiksi timmejä kaksikymppisiä miehiä, jotka ymmärtävät pukeutua tiukkoihin paitoihin. Hah!
torstai 29. maaliskuuta 2012
perjantai 23. maaliskuuta 2012
Suhteita
Ihanaa perjantaita kaikille! Nyt on kuulkaas etätyötä parhaimmillaan. Takassa rätisee tuli, taustalla kuuluu tuulen tuivertaman metsän humina ja ikkunasta aukeaa kevättalvinen järvimaisema. Olen siis mökillä. Eipä tämä luksus ole kauaa ollut mahdollista, sillä vasta vuoden verran mökille on yltänyt riittävä nettiyhteys. Jatkossa aion kyllä käyttää tätä mahdollisuutta hyväkseni, erityisesti kesällä! Onko lukijoissa muita jotka nauttivat tätä samaa etuoikeutta? Onko mökille järjestetty jo kunnon työhuone?
Kesästä tulivat mieleen taas kesätyöt. Luin eilen Outi Kokon artikkelin Taloussanomien sivuilta, jossa käsiteltiin nuorten työllistymistä suhteilla ja miten vanhemmat pyrkivät auttamaan lapsiaan työuran alkuun. Kärjistetyimmissä esimerkeissä vanhemmat ja isovanhemmat soittelevat työpaikkoihin ja kyselevät kullanmuruilleen töitä. Artikkelissa kerrotaan jopa yhdestä tapauksesta, jossa äiti tuli lapsensa kanssa työhaastatteluun. Hmmm, varmaan vaikea arvata kuinka hyvän vaikutelman työtä etsivästä nuoresta saa näissä tapauksissa.
Minunkin ensimmäinen kesätyöni aukesi suhteilla, äitini avulla. Pääsin eräälle toimistolle arkistoimaan, skannaamaan ja siivoamaan. Sen jälkeen en ole hyötynyt vanhemmistani, enkä liion muistakaan sukulaisista. Uskoisin, että suhteilla työllistyminen on vähentynyt, mutta kyllä sitä edelleen paljon tapahtuu. Eräs ystäväni kiroili muutama kesä sitten, kun hänen työpaikalleen palkattiin kesätöihin pomon teini-ikäinen herranterttu, josta oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Paikkaa haki monta motivoitunutta ja pätevää tyyppiä. Muut toimistolla saivat sitten paikkailla hiki hatussa teinin tekemättömiä töitä. Siinä vaiheessa, kun työhön palkataan epäpätevä ihminen pelkästään perhesuhteen takia, on mielestäni kyse aseman räikeästä väärinkäytöstä.
On kyllä totta, että teininä on vaikeaa saada töitä. Siinä vaiheessa kaikki ovat vielä hyvin pitkälti samalla lähtöviivalla, mitenpä siinä sitten erotut. Tottakai pitää olla oma-aloitteinen ja reipas ja blaa blaa. Mutta kun kymmenentuhatta muutakin reipasta teiniä hakee samoja tehtäviä, ei auta kuin toivoa hyvää arpaonnea. Kokemuksesta tiedän, että siinä tilanteessa todella toivoisi, että olisi edes joku sedän kaima sellaisessa asemassa, että voisi vähän avittaa. Olen varmaan satoja kertoja manannut työhakemuksia täyttäessäni, että mistä sitä kuuluisaa kokemusta saa, jos kukaan ei ota ensimäiseenkään paikkaan.
Suhteet ovat työelämässä valttikortti ja verkostoja kannattaa lähteä luomaan heti työelämän kynnyksellä. Kuten Tradenomiliiton opiskelija- ja nuorisoasiamies Elina Halkola Kokon artikkelissa toteaa, myös esimerkiksi harrastusten kautta saattaa saada työelämää edistäviä kontakteja. Verkostoituminenhan on nykyään kauhean hip ja trendikästä, mutta ei se ole pelkkää sanahelinää. Sana osaavista ja hyvistä tyypeistä leviää helposti verkostojen kautta ja hyvät tyypit saavat aina töitä.
Kesästä tulivat mieleen taas kesätyöt. Luin eilen Outi Kokon artikkelin Taloussanomien sivuilta, jossa käsiteltiin nuorten työllistymistä suhteilla ja miten vanhemmat pyrkivät auttamaan lapsiaan työuran alkuun. Kärjistetyimmissä esimerkeissä vanhemmat ja isovanhemmat soittelevat työpaikkoihin ja kyselevät kullanmuruilleen töitä. Artikkelissa kerrotaan jopa yhdestä tapauksesta, jossa äiti tuli lapsensa kanssa työhaastatteluun. Hmmm, varmaan vaikea arvata kuinka hyvän vaikutelman työtä etsivästä nuoresta saa näissä tapauksissa.
Minunkin ensimmäinen kesätyöni aukesi suhteilla, äitini avulla. Pääsin eräälle toimistolle arkistoimaan, skannaamaan ja siivoamaan. Sen jälkeen en ole hyötynyt vanhemmistani, enkä liion muistakaan sukulaisista. Uskoisin, että suhteilla työllistyminen on vähentynyt, mutta kyllä sitä edelleen paljon tapahtuu. Eräs ystäväni kiroili muutama kesä sitten, kun hänen työpaikalleen palkattiin kesätöihin pomon teini-ikäinen herranterttu, josta oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Paikkaa haki monta motivoitunutta ja pätevää tyyppiä. Muut toimistolla saivat sitten paikkailla hiki hatussa teinin tekemättömiä töitä. Siinä vaiheessa, kun työhön palkataan epäpätevä ihminen pelkästään perhesuhteen takia, on mielestäni kyse aseman räikeästä väärinkäytöstä.
On kyllä totta, että teininä on vaikeaa saada töitä. Siinä vaiheessa kaikki ovat vielä hyvin pitkälti samalla lähtöviivalla, mitenpä siinä sitten erotut. Tottakai pitää olla oma-aloitteinen ja reipas ja blaa blaa. Mutta kun kymmenentuhatta muutakin reipasta teiniä hakee samoja tehtäviä, ei auta kuin toivoa hyvää arpaonnea. Kokemuksesta tiedän, että siinä tilanteessa todella toivoisi, että olisi edes joku sedän kaima sellaisessa asemassa, että voisi vähän avittaa. Olen varmaan satoja kertoja manannut työhakemuksia täyttäessäni, että mistä sitä kuuluisaa kokemusta saa, jos kukaan ei ota ensimäiseenkään paikkaan.
Suhteet ovat työelämässä valttikortti ja verkostoja kannattaa lähteä luomaan heti työelämän kynnyksellä. Kuten Tradenomiliiton opiskelija- ja nuorisoasiamies Elina Halkola Kokon artikkelissa toteaa, myös esimerkiksi harrastusten kautta saattaa saada työelämää edistäviä kontakteja. Verkostoituminenhan on nykyään kauhean hip ja trendikästä, mutta ei se ole pelkkää sanahelinää. Sana osaavista ja hyvistä tyypeistä leviää helposti verkostojen kautta ja hyvät tyypit saavat aina töitä.
torstai 15. maaliskuuta 2012
Hiekkalaatikkomeininkiä
Tällä viikolla minua on kiehuttanut kaksi asiaa: työpaikkakiusaaminen ja naisten huonompi asema työelämässä. Olkoon ensiksi mainittu tämän viikon aihe, jälkimmäisen aiheen muotoilua joudun ehkä vielä hauduttelemaan, jotta tekstistä ei tule täysin ruokotonta.
Joskus myöhäisessä teini-iässä minulle valkeni masentava fakta: ihmiset eivät tietyiltä osin aikuistu koskaan. Samanlainen typerä kiusaaminen, syrjiminen ja selän takana supiseminen jatkuu hiekkalaatikolta hautaan. Itsekin olen tätä työelämssä joutunut todistamaan. Olen nähny jatkuvaa selän takana pahan puhumista, toisen työn suorasukaista ja julkista lyttäämistä, toisen työpanoksen vähättelemistä, oman aseman tarpeetonta pönkittämistä... Voin vain kuvitella, millaista on joutua järjestelmällisen työpaikkakiusaamisen uhriksi.
Työpaikkakiusaamisesta erityisen ongelmallista tekee ehkä se, että sitä ei osata tunnistaa. Ensinnäkin periaatteessa ajatus siitä, että aikuiset kiusaavat toisiaan, on jotenkin absurdi. Vaikka on yleisesti tunnettua, että sitä tapahtuu paljon ja jatkuvasti. Lisäksi mielestäni aikuisille annetaan liikaa anteeksi vedoten persoonaan. Joku saattaa kohdella alaisiaan tai kollegoitaan ikävästi ja asiaan suhtaudutaan: "se nyt vain on hänen tapansa johtaa" tai "hän on sellainen räiskyvä persoona". Hei, jokaisen normaalin aikuisen on kyettävä hillitsemään räiskymisensä. Monella myös varmasti kestää aikansa tajuta, että jatkuva lyttääminen ei oikeasti johdukkaan oman työpanoksen totaalisesta surkeudesta, vaan jonkun mielivaltaisesta halusta nousta muiden yläpuolelle. Tämän tajuamisessa lähimmät työtoverit voivat olla ratkaisevassa asemassa.
Jokaisella on oikeus tulla reilusti kohdelluksi työpaikallaan. Negatiivinen ilmapiiri tai jonkun jatkuva pelkääminen ei tasan varmasti kohenna kenenkään työsuoritusta. Aikuiselle ihmiselle ei nähdäkseni myöskään tarvitse huutaa tai tiuskia jonkun asian läpiviemiseksi. Ihana työympäristö on tuotteliaampi, luovempi ja helpommin kehitettävissä, eikö?
Herättikö ajatuksia? Olisi hienoa kuulla mielipiteitä ja ehkä jopa kokemuksia, vaikka aihe onkin melkolailla arka.
Joskus myöhäisessä teini-iässä minulle valkeni masentava fakta: ihmiset eivät tietyiltä osin aikuistu koskaan. Samanlainen typerä kiusaaminen, syrjiminen ja selän takana supiseminen jatkuu hiekkalaatikolta hautaan. Itsekin olen tätä työelämssä joutunut todistamaan. Olen nähny jatkuvaa selän takana pahan puhumista, toisen työn suorasukaista ja julkista lyttäämistä, toisen työpanoksen vähättelemistä, oman aseman tarpeetonta pönkittämistä... Voin vain kuvitella, millaista on joutua järjestelmällisen työpaikkakiusaamisen uhriksi.
Työpaikkakiusaamisesta erityisen ongelmallista tekee ehkä se, että sitä ei osata tunnistaa. Ensinnäkin periaatteessa ajatus siitä, että aikuiset kiusaavat toisiaan, on jotenkin absurdi. Vaikka on yleisesti tunnettua, että sitä tapahtuu paljon ja jatkuvasti. Lisäksi mielestäni aikuisille annetaan liikaa anteeksi vedoten persoonaan. Joku saattaa kohdella alaisiaan tai kollegoitaan ikävästi ja asiaan suhtaudutaan: "se nyt vain on hänen tapansa johtaa" tai "hän on sellainen räiskyvä persoona". Hei, jokaisen normaalin aikuisen on kyettävä hillitsemään räiskymisensä. Monella myös varmasti kestää aikansa tajuta, että jatkuva lyttääminen ei oikeasti johdukkaan oman työpanoksen totaalisesta surkeudesta, vaan jonkun mielivaltaisesta halusta nousta muiden yläpuolelle. Tämän tajuamisessa lähimmät työtoverit voivat olla ratkaisevassa asemassa.
Jokaisella on oikeus tulla reilusti kohdelluksi työpaikallaan. Negatiivinen ilmapiiri tai jonkun jatkuva pelkääminen ei tasan varmasti kohenna kenenkään työsuoritusta. Aikuiselle ihmiselle ei nähdäkseni myöskään tarvitse huutaa tai tiuskia jonkun asian läpiviemiseksi. Ihana työympäristö on tuotteliaampi, luovempi ja helpommin kehitettävissä, eikö?
Herättikö ajatuksia? Olisi hienoa kuulla mielipiteitä ja ehkä jopa kokemuksia, vaikka aihe onkin melkolailla arka.
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Vaarallista duunia
Otsikoinnista voisi olettaa, että tämä postaus käsittelee kaivostyötä, syvänmerentutkimusta tai vaikka palomiehiä. Vaan ei. Se on kuulkaa siisti sisätyö, joka on tie lihavuuteen ja kuolemaan. Näin väittää ainakin Matt Silverman, joka pohjaa tietonsa liutaan tutkimuksia (tsekkaa artikkeli, lähteet ja mainio infografiikka täältä). Kannattaisikohan tähän puuttua vähän aktiivisemmin työpaikoilla?
Vielä 1960-luvulla lähes puolet kaikista työtehtävistä sisälsi jonkinlaista fyysistä rasitetta. Nyt luku on alle 20%. Istumatyötä tekevillä on kaksi kertaa suurempi riski kuolla sydänsairauksiin, kuin fyysistä työtä tekevillä. Lisäksi valtaosa tietokonetta työssään käyttävistä kärsii näköongelmista.
Terveysongelmia löytyy varmasti monelta alalta. Tiettyä kaavaa päivästä toiseen toistava työ rasittaa vääjäämättä enemmän joitain osia ruumista. Tai mielestä. Istumatyön ongelmiin olisi kuitenkin helppo puuttua ja näin ehkäistäisi suuren työssäkäyvien joukon terveysongelmia. Luulisi olevan ihan työnantajienkin intressi pitää porukka pitkään terveenä ja työkykyisenä.
Viivin vinkit liikkuvampaan toimistotyöhön:
- Kiertele kahvitauolla moikkaamassa työkavereitasi, sen sijaan, että viettäisit sen koneella (mikäli tämä ei fataalisti häiritse kollegoidesi työntekoa).
- Älä myöskään vietä lounastaukoa netissä surffaillen, vaan poistu ulos toimistosta syömään. Kesän tullen voi vaikka ottaa eväät mukaan ja lähteä lounaspiknikille!
- Taukojumppa! Saattaa kuullostaa tosi ysäriltä, mutta tekee hyvää niin mielelle kuin ruumiillekkin.
- Jos sinulla on jotain pientä asiaa samassa toimistossa työkentelevälle työkaverillesi, älä käytä sähköpostia, vaan kävele hänen luokseen ja asioi kasvotusten.
- Ja viimeisenä, mutta erittäin tärkeänä: harrasta liikuntaa työajan ulkopuolella. Istumatyön rapauttavaa vaikutusta vastaan on parempi taistella tiukoilla pakaroilla ja tukevilla selkälihaksilla.
Olisi mukava kuulla, mikäli teidän työpaikalla on keksitty hyviä keinoja saada silloin tällöin porukka ylös penkistä!
Vielä 1960-luvulla lähes puolet kaikista työtehtävistä sisälsi jonkinlaista fyysistä rasitetta. Nyt luku on alle 20%. Istumatyötä tekevillä on kaksi kertaa suurempi riski kuolla sydänsairauksiin, kuin fyysistä työtä tekevillä. Lisäksi valtaosa tietokonetta työssään käyttävistä kärsii näköongelmista.
Terveysongelmia löytyy varmasti monelta alalta. Tiettyä kaavaa päivästä toiseen toistava työ rasittaa vääjäämättä enemmän joitain osia ruumista. Tai mielestä. Istumatyön ongelmiin olisi kuitenkin helppo puuttua ja näin ehkäistäisi suuren työssäkäyvien joukon terveysongelmia. Luulisi olevan ihan työnantajienkin intressi pitää porukka pitkään terveenä ja työkykyisenä.
Viivin vinkit liikkuvampaan toimistotyöhön:
- Kiertele kahvitauolla moikkaamassa työkavereitasi, sen sijaan, että viettäisit sen koneella (mikäli tämä ei fataalisti häiritse kollegoidesi työntekoa).
- Älä myöskään vietä lounastaukoa netissä surffaillen, vaan poistu ulos toimistosta syömään. Kesän tullen voi vaikka ottaa eväät mukaan ja lähteä lounaspiknikille!
- Taukojumppa! Saattaa kuullostaa tosi ysäriltä, mutta tekee hyvää niin mielelle kuin ruumiillekkin.
- Jos sinulla on jotain pientä asiaa samassa toimistossa työkentelevälle työkaverillesi, älä käytä sähköpostia, vaan kävele hänen luokseen ja asioi kasvotusten.
- Ja viimeisenä, mutta erittäin tärkeänä: harrasta liikuntaa työajan ulkopuolella. Istumatyön rapauttavaa vaikutusta vastaan on parempi taistella tiukoilla pakaroilla ja tukevilla selkälihaksilla.
Olisi mukava kuulla, mikäli teidän työpaikalla on keksitty hyviä keinoja saada silloin tällöin porukka ylös penkistä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)